Saavutettavuustyökalut

Nordia Rahasto myi omistuksensa SuperParkissa, Sentica ja TeSi uudet omistajat

Nordia Rahasto Oy on myynyt omistuksensa SuperPark Oy:ssä. Ostajana toimivat Sentica ja TeSi.

Nordian vuonna 2014 tekemän sijoituksen jälkeen SuperPark on avannut 11 uutta puistoa, joista 10 Suomessa ja viimeisimmän Hong Kongissa. Nopea kotimaan kasvu toteutettiin hiomalla ja monistamalla Vuokatissa testattua konseptia. Ensimmäinen ulkomainen puisto todisti, että konseptilla on vahvaa kansainvälistä potentaalia. Kasvun toteuttaminen vaatii jatkossa lisää pääomia, joten tässä vaiheessa oli luonteva hetki Nordian myydä omistuksensa. Rahaston kannalta sijoitus oli erinomainen.